Tänään oli sitten se päivä kun piti suunnistaa klinikalle hoitajan haastatteluun ja lääkärintarkastukseen.

Vähän jänskätti, mutta se oli aivan normaalia: mulla on sellainen taipumus ainakin jos on tiedossa mitään lääkäriin viittaavaakaan. Tämä on kai peruja jostain ipana-ajoilta kun lääkäri pahoinpiteli mun tärykalvon suurin piirtein riekaleiksi.

Pääsin melkein heti hoitajan juttusille vaikka olin melkein vartin etuajassa, katsottiin läpi esitietolomake jonka täyttelin JUSTHETI silloin samana iltana kun postia klinikalta sain, ja siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Hoitaja kertoi melko pitkästi siitä miten homma etenee jos (kun) minusta tulee luovuttaja; vaihtoehtoina on joko lyhyen kaavan mukaan menevä hoito (joka on siis tämä millä tavalla multa munasoluja keräillään), ja pitkän kaavan mukaan toteutettu. 

Puhuttiin myös hoidon riskeistä, hyperstimulaatio on yksi niistä. Hoitaja kuvaili aika hyvin: munasarjoista tulee kuin viinirypäletertut jotka roikkuu matkassa. Se voi aiheuttaa nesteen kerääntymistä oikeastaan joka paikkaan, jopa vatsaonteloon, hengitysvaikeuksia, vatsakipua, pahoinvointia. Kaiken kaikkiaan siis melko ikävää, mutta kuitenkin suhteellisen harvinaista sekä hoitajan että lääkärin mukaan. Oliko yksi kuudestasadasta naisesta jolle tämä vaiva siunaantuu hedelmöityshoitojen (tai tämän luovutusoperaation) yhteydessä. Minä olen siinä onnellisessa asemassa että mun kohdallani tuo vaiva menee ohi jahka solut on imaistu parempaan jemmaan. Jos olisin vastaanottajan asemassa, tilanne ei olisikaan niin yksinkertainen.

Sitten puhuttiin läpi luovuttajan oikeudellinen asema - ei velvotteita luovutetuista soluista mahdollisesti syntyvää lasta kohtaan, muttei myöskään oikeuksia. Mahdollisesti syntyvä lapsi saa sitten 18 vuotta täytettyään mun tiedot, jos hän ne haluaa, ja jos vanhemmat ovat päättäneet kertoa hänen olevan luovutetusta munasolusta alkunsa saanut.

Seuraavaksi piti sitten suunnata lääkärille - siellä puhuttiin vähän lisää hoidon kulusta ja riskeistä, oikeudellisesta asemasta ja niin edelleen. Hän selitti juurta jaksaen pitkän ja lyhyen hoitokaavan, riskit, kertoi miten prosessi käytännössä etenee ja näytti kuvia munarakkuloiden kehittymisestä hoidon aikana ja mitä sen jälkeen tapahtuu (munasolut maljalle, siittiöitä perään, tutkitaan mitkä on hedelmöittyneet ja sitten siirrellään pari hedelmöittynyttä vastaanottajan kohtuun). Nyt tuntuu että pää on niin täynnä infoa että se poksahtaa! 

Lääkäri teki myös ultratutkimuksen munasarjoille, totesi että hyvältä näyttää. Ei ollut siis mitään syytä, minkä vuoksi en sopisi luovuttajaksi. Tämäkö se vasta on riemukasta - hivenen hullua kyllä että tällaisesta asiasta on niin innoissaan. Toisaalta, enpä ole väittänyt aivan täysillä käyväni. Edes riskit eivät suuremmin pelota. Tuon lääkärikäynnin jälkeen vielä hoitajalle allekirjoittamaan luovutuspaperit alle, ja homma on sitä myöten selvä. Ei kun odottelemaan.

Klinikalla jäädään kohta kesälomalle joten homma etenee etiäppäin vasta elokuun puolivälin jälkeen - on tässä ainakin aikaa tulla katumapäälle jos niikseen tulee. Seuraavaksi on siis vuorossa verikokeet, ja sitten pitäisi opetella niihin hormonien piikityksiin... oikeastaan ainoa asia, mikä mua koko prosessissa hieman mietityttää. Ulkonäöstä tuskin uskoisi että olen jokseenkin piikkikammoinen, reikää ja mustetta kun on siellä sun täällä, mutta voi kamala. Olen kuitenkin varma siitä että se on sen arvoista!